perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Kuinka monesti boottaat koneen pv/vko/kk?
Tähän kysymykseen monet osaavat vastata helposti.
Itse kerran tein testin. En nimittäin bootannut konettani 8 päivään ja 22 tuntiin. Sitten en enää jaksanut koneen takkuilua. Monella koneen käyttäjistä saattaa olla suurempiakin ennätyksiä tässä.

Mutta kuinka monesti asia olisi yksinkertaista vain olla tekemättä mitään koneella, kunnes se toipuu lamaantumisestaan.
Tietysti on niitä päiviä jolloin kone vaatii sitä piristettä eli boottia.
Mutta eikös käyttöjärjestelmän tulisi toimia ilman sitäkin. Näin esimerkiksi toimii Linux-jakelut. Esimerkkinä tästä vaikka Ubuntu.
Vaikka kone ohjelma päivitti koko järjestelmän aina kerneliä myöten. Ubuntu vain suositteli boottia, ei "pakottanut". Vaan hienovaraisesti kertoo että ei välttämättä kaikki toimi.

Kuten taas XP tekee monesti sen ilman kysymistäkään ja jos kysyy ja sillä kertaa kieltäytyy bootista, tämän tästä ponnahtelee pieni kehotusikkuna aina eteen. Näin on monesti käynyt ainakin minulle. Tai sitten toinen vaihtoehto. Yön aikana kone päivittää itse- itsensä ja aamulla kun tulee koneelle onkin vain kirjautumis tilassa, eli kone boottas itsensä yöllä kun joku tärkeä kriittinen päivitys asentui koneelle. No onneksi ei ollut mitään tärkeää menossa ja kaikki oli tallennettuna. Mutta jos ei olisi ollutkaan...



Siispä kun vielä moni käyttää XP:tä ja eivät ole siirtyneet Linuxiin, niin tässä teille uusi taustakuva, joka muistuttaa siitä että ODOTA...
taustakuva

Tässä muutama lisää -Niko 12/10/06, 2:55pm

kuva1
kuva2
kuva3
kuva4
Ja yksi flash

Loppu kevennys.

Ei kommentteja: